Thelise

thelise

kuva: Mona Salminen

Uusi elektropop-artisti Thelise

Thelise on helsinkiläinen elektropop-artisti, joka inspiroituu ihmissuhdeanarkismista, suurista tunnekokemuksista ja tienristeyksistä. Thelisen maailmassa kyseenalaistetaan yleisiä ajatusmalleja ja rikotaan totuttuja kaavoja ilman pyrkimystä yksiselitteisiin totuuksiin. Ihmissuhteiden jännitteitä ja ristiriitaisuuksia tarkastellaan artistin omakohtaisista kokemuksista käsin.

Vuonna 2021 debytoinut Thelise julkaisi debyyttialbuminsa Ihmissuhdeanarkisti syksyllä 2022 ja uusin single, suomi cover Se outoa on, julkaistiin keväällä 2023. Visuaalinen tarinankertoja Thelise on julkaissut lisäksi viisi musiikkivideota, ja artistin musiikkia on kuultu Spotifyn uuden musiikin listojen ja radion lisäksi myös televisiossa. Kappaleiden tuotannosta vastaa muusikko-tuottaja Juho Vehmanen, joka on tehnyt yhteistyötä mm. Vesalan ja Jenni Vartiaisen kanssa. Thelisen ja Vehmasen kirjoittamilla kappaleilla kuullaan vaikutteita lyriikkavetoisesta suomipopista ja kansainvälisestä elektro- ja listamusiikista.

Uutta musiikkia parhaillaan työstävä artisti keikkailee aktiivisesti ja on lämpännyt mm. Jannika B:tä, Mariskaa ja Pete Parkkosta sekä esiintynyt mm. Pato Areenalla, Möysän Musaklubilla ja Yo-talolla sekä Pride-tapahtumissa ympäri Suomen.