Thelise

Thelise_promo1_MonaSalminen

kuva: Mona Salminen

Uusi elektropop-artisti Thelise

Vahvoista tunteista inspiroituva Thelise (Petra Theis) on uusi suomalainen elektropop-artisti, jonka musiikki synnyttää kaipuun johonkin, jota ei osaa ehkä edes itse sanoittaa. Kappaleilla on kuultavissa draaman tuntua, joka näkyy myös TV-tuottajanakin uraa tehneen Thelisen elokuvallisessa estetiikassa. Sanoituksissa liikutaan jännittävien tunnekokemusten, moraalikysymysten ja ihmissuhteiden maailmassa, jossa on lupa kyseenalaistaa vakiintuneita ajatusmalleja.

Thelisen esikoissingle Voiks vielä vaihtaa elämää julkaistiin elokuussa 2021. Sekä debyyttisinglen että tulevien julkaisujen tuotannosta vastaa tuottaja-muusikko Juho Vehmanen, joka on tehnyt yhteistyötä mm. Vesalan ja Jenni Vartiaisen kanssa. Theliseltä on odotettavissa uutta musiikkia vielä kuluvan vuoden aikana.

Advertisement